Sisältö, sisältö, sisältö

Kirjoittanut Piia Aro

Viime aikoina on puhuttu paljon Facebook-markkinoinnin tehottomuudesta ja siitä onko se sittenkään oikotie onneen. Kohkaaminen sosiaalisen median – ja erityisesti Facebookin – markkinointipotentiaalista ja ylivertaisuudesta on saanut sellaiset mittasuhteet, että se ymmärrettävästi alkaa jo hieman närästämään. Halutaan objektiivisempia mielipiteitä ja oikeita tuloksia.

M&M otsikoi tällä viikolla ”Forrester: Facebook ei tuota mitään lisäarvoa markkinointiin” viitaten tutkimusyhtiö Forresterin raporttiin Pohjois-Amerikassa ja Briteissä. Tutkimuksessa oli haastateltu 400 yritysjohtajaa ja pyydetty heitä mm. vertailemaan eri markkinointikanavia ja kuinka tyytyväisiä he ovat olleet Facebookiin yhteistyökumppanina. Yhteenveto vaikuttaa hieman kärjistetyltä, mutta herättää varmasti keskustelua. Facebook hävisi some-kilpailijoilleen sekä digitaalisen markkinoinnin muille kanaville, mutta erot eivät olleet valtavia.

Raportista ei kuitenkaan selviä kuinka itse markkinointi ja sen sisältö on toteutettu kussakin yrityksessä. 1900-luvun markkinointiajattelun soveltaminen digitaaliseen markkinointiin ei toimi tehokkaasti. Suuri virhe tapahtuu varmastikin usein siinä että yritetään miellyttää kaikkia. Markkinointistrategia on rakennettu massamedian ja muiden vanhan markkinoinnin välineiden käyttöä varten.

Sisällöntuotantoa on vaikea ulkoistaa tehokkaasti. On myöskin vaikeaa arvioida kuinka paljon sosiaalinen media todellisuudessa generoi lisämyyntiä. Tykkääjiä voidaan nykyään myös ostaa, mikä tuntuu typerryttävältä. Vähintään se kertoo että ainakaan näitä palveluja käyttävät mainostajat eivät ole päässeet irti perinteisen markkinoinnin ajattelumallista. Sosiaalisessa mediassa kikkailu ja fanien houkuttelu ilman sisällön tarjoamista kalahtaa omaan nilkkaan aivan varmasti. Ja sinne menivät mainosrahat.

Meneekö viesti perille?

Kirjoittaja Piia Aro

Kun niin sanotulla perinteisellä mainonnalla ammuttiin isolla pyssyllä, ehkä vähän umpimähkään, mutta ainakin sinne päin, niin kyllähän se yleensä johonkin osui. Tai näin ainakin uskottiin. Mutta milläs mitattiin? Kun tähtäimessä on tarpeeksi iso norsu ja panoksiakin riittävästi, niin kyllä siinä jotain jälkeä saa aikaan. Mutta kuka ampui, kenen pyssyllä ja mihin aikaan. Rahaa paloi ja tulokset olivat vaikeasti mitattavissa.

Vaan sittenpä mentiin ja keksittiin digimarkkinointi. Ja kyllä saatiin taas jahtiin uutta puhtia. Ennen kun unet ehti silmistä pyyhkiä meillä on Facebook, on Twitter, on Pinterest, on Tumblr. Tykätään ja twiitataan tai muuten ollaan ulkona pelistä. Eikä siinä mitään, tämä on hyvä! Markkinoinnin ja mainonnan täytyykin kehittyä ja vaihtaa muotoaan. Nyt käytetään tarkkuusammuntaa ja osallistetaan ja pyydetään saaliilta lupa ampua ensin.

Tulokset ovat mitattavissa. Yksinkertaisellakin analyysityökalulla nähdään heti kuinka moni avasi linkin, kävi tykkäämässä, klikkasi oikeaan landariin, kauanko viipyi. Media pirstaloituu, mutta toisaalta kohderyhmät ovat aiempaa tarkempia. Yhteisöjä muodostuu jonkin tietyn erityispiirteen, harrastuksen tai maantieteellisen sijainnin mukaan. Jakelu halpenee ja jos viesti tai kanava ei ole oikea, se muutetaan. Nopeasti ja kivutta.

Mutta toimiiko se sittenkään? Kyllä varmasti jos tuntee savanninsa. Jos ampuu ilman patruunoita, tuskin niin hyvin. Hirvittävän moni – liian moni – suomalainen yritys on päättänyt lähteä sosiaaliseen mediaan vain siitä syystä että kun muutkin ovat siellä. Kun on perhana pakko. Pelkästään tykkääjien kerääminen ilman sisällön tai palautteen antamista on yhtä hyödyllistä kun lähettää suoramainoskampanja Intiaan, jos yrityksen todelliset markkinat ovat Kuopiossa. Ilman sisältöä ei ole vuorovaikutusta. Ilman keskustelua ei ole sosiaalista mediaa. Sehän se juju siinä onkin.

Nähtäväksi jää kuinka me jatkossa osaamme hyödyntää sosiaalista mediaa etsiessämme asiakkaita, yhteistyökumppaneita, kuluttajia, tuottajia, osaajia ja ammattilaisia. Aikanaan sen kiteytti MC Nikke T ”Jos haluu saada on pakko antaa”. Yksinkertaista, eikö vain.

Palautteen antamisen taito

Kirjoittaja
Laura Tiilikainen

Palautteen antaminen on taitolaji. Siinähän ratkaisee paitsi se, että mitä asiaa on, myös se, miten asian tuo esiin.

Tyypillisin palautteen muoto on valitus. Se on sitä, millä oma kiukku ja turhautuminen puretaan jonnekin muualle: Tämä on virhe! Tämä on niin väärin! Näin ei saa tapahtua! Valitus hyödyttää harvoin ketään, edes valittajaa. 

Valittavan palautteen sijaan jotkut antavat korjaavaa tai kehittävää palautetta. Se on sitä, missä nostetaan esiin ongelma, mutta käännetäänkin se kehityskohteeksi: Tämä oli huonosti, mutta näin sen voisi korjata. Tämä meni hyvin, mutta tässä olisi petrattavaa. Tällainen palaute  on vähän kuin se leikki, että "etsi kuvasta seitsemän virhettä" ja sen jälkeen niille ehdotetaan korjaukset.

Vaikuttava palaute on tehokkainta.

Palaute on tehokkaimmillaan vaikuttavana. Vaikuttava palaute ei takerru virheisiin ja kritiikkiin eikä se jää pelkän asian tasolle vaan se tuo esiin myös asioiden vaikutuksen. Se pyrkii vaikuttamaan vastaanottajaan ja tekemään toimimisen palautteen pohjalta helpoksi.

Tässä on muutamia keinoja, jotka tekevät palautteesta vaikuttavaa:

1) Käytä myönteistä ja kannustavaa kieltä. Karsi pois kaikki ei-, älä-, mutta- ja eikä-ilmaisut ja liitä mukaan sopivia myönteisiä sanoja: hyvä, hieno, mainio, hauska, kiva… Kun käyttää positiivista kieltä, vastaanottokin on suopeampi.

2) Kerro, miten haluaisit asian toimivan tai olevan. Se ohjaa vastaanottajaa ajattelemaan toivetilaa nykytilan virheisiin ja vääryyksiin takertumisen sijaan. Kritiikki ja virheiden osoitteilu sen sijaan saavat vastaanottajan helposti puolustamaan jo tekemäänsä. 

3) Kerro millainen vaikutus on muutoksella nykytilanteesta toivottuun tilanteeseen. Jos järjestelmä toimisi näin, säästäisitte tunnin viikossa työaikaa. 

4) Kaiva esimerkkejä toteutukseen, jos mahdollista. Konkretisointi on jo askel toiminnan ja toteutuksen suuntaan.

Samoja keinoja voi toki käyttää kaikenlaiseen ideoiden ja ajatusten myymiseen. Ja eräänlaista ajatuksen myymistähän palautekin on.

Palautteen pelko

Kirjoittaja
Laura Tiilikainen

Palaute on pelottavaa päätellen siitä, kuinka vähän yritykset haluavat palautetta asiakkailtaan ja yrityksen ihmiset omasta toiminnastaan.

Palautteen pelkoon on kaksi syytä. Toinen on asiakkaan haukut ja toinen on pomon haukut huonosta palautteesta. Kiittäviä palautteitahan kukaan ei pelkää vaan korkeintaan vähän nolostuu, että enhän minä nyt oikeastaan noin hyvä ole. Mutta ne risut, niitä ei haluta ottaa vastaan.

Kolme tyypillistä tapaa suhtautua risuja sisältävään palautteeseen.

1. Hauku palautteenantaja. Kuka sekin oikein luulee olevansa!

2. Mitätöi palautteen sisältö. Siinähän on ymmärretty kaikki ihan väärin!

3. Jätä palaute huomiotta. Tuollainen palaute nyt ei ainakaan ansaitse vastausta!

Palaute on lahja asiakkaalta.

Mutta mitä jos ajattelisi toisin. Ajattelisi, että palaute on sellaisenaan lahja sen antajalta. Ajattelisi, että palautteen antajalla on siihen aina omat pätevät syynsä. Ottaisi lahjan vastaan sellaisenaan ja kiittäisi. Ajattelisi, että palautteen ei tarvitse olla oikein eikä väärin, se on vain palautetta. Sen voisi pistää näytille kuin mieluisan lahjan tai komeron takahyllylle odottamaan kuin vähemmän mieluisan lahjan, että mitähän sillä tekisi.

Ainakin rehellinen palaute kertoo, mitä yrityksen tai ihmisen selän takana puhutaan tai mitä siitä ajatellaan. Kun tietää, voi toimia.