![]() |
Kirjoittaja Piia Aro |
Tietoa on saatavilla. Ja paljon. Tietoähkystä on puhuttu jo pitkään, mutta tänä päivänä ja tässä ajassa voidaan puhua todellisesta joulun-ajan-ylisyönnin-pidelkää-vatsaani-ähkystä.
Tiedon määrää lasketaan nyt zettoina, mikä tarkoittaa miljardia teraa, mikä tarkoittaa niin suuria lukuja, että pieni ihminen häkeltyy. Wikipedian mukaan vuonna 2013 internetissä on tietoa noin 4 zettatavua, eli 4 000 000 000 000 000 000 000 tavua. Yhden tavun koko taas on kahdenksan bittiä...
EMC Digital Universen arvion mukaan tiedon määrä kasvaa vuodessa 75 % ja kaikesta tästä digitaalisen informaation määrästä peräti 68 % on kuluttajien itsensä tuottamaa; TVn katselua, sosiaalisessa mediassa viestintää, kuvien ja videoiden lähettämistä internetin kautta jne.
Tietoa siis on ja sitä kerätään jatkuvasti. Yrityksistä 95 % sanoo keräävänsä tietoa myös asiakaskokemuksista ja henkilökokemuksista. Mutta entäs sitten siitä eteenpäin? Mitä kaikella sillä tiedolla tehdään? Siinäpä se, sano peräkylän pekka.
Yrityksistä 50 % sanoo kommunikoivansa tätä tietoa eteenpäin ja vain 10 % tunnustaa toimivansa palautteen pohjalta. (Lähde: Gartner Group) Se on hälyttävän vähän! Jos palautetta kerätään vain keräämisen vuoksi, se on kutakuinkin turhaa tai ainakin resurssien hukkaamista. Ei ole mitään järkeä tehdä valtavia asiakastyytyväisyyskyselyitä, jos ei jo etukäteen yrityksessä sovita, että mitä saadulla palautteella tehdään, kuka sen käsittelee ja kenen vastuulle eri osa-alueet kuuluvat.
Jos palautteita ei ohjata oikeille tahoille, ne jäävät yleensä pyörimään ei-kenenkään-alueelle ja arvokas tieto unohtuu, hukkuu ja jää käsittelemättä. Jos asiakas ei koe saavansa mitään vastinetta (edes kiitosta) antamastaan ajasta vastatessaan kyselyyn, on samaa asiakasta entistä vaikeampi saada vastaamaan uudelleen. Ja uudelleenhan hänet halutaan vastaamaan, sillä suhteista halutaan pitää kiinni ja tuotteita tai palveluita jatkuvasti kehittää, eikö? Ainakin juhlapuheissa halutaan.